Skip to Content

Nuorten lukijavinkit

Bujor: Ennuskivien mahtiMikä teos? Flavia Bujor : Ennuskivien mahti


Miksi suosittelet? : Tarinan kolmen tytön Jaden, Opalen ja Ambren 14 -vuotissyntymäpäivänä heille selviää, että heidän täytyy pelastaa viimeinen maa, jossa uskotaan kauneuteen ja luovuuteen.
Kirjassa on mielenkiintoista seurata, miten kolmesta eri yhteisöstä ja perheestä tulleiden tyttöjen täytyy sopeutua toistensa seuraan uudessa taikavoimia omaavassa maailmassa. Kirjan maailma on myöskin hurmaava ja kauniisti kerrottu ja sen keskiaikainen tunnelma on tuttu monelle, jotka ovat lukeneet fantasia -genreisiä kirjoja. Kirja on 339 sivua pitkä.

Suosittelija? : Jalokirja, Kajaani

 

Prineas: Taikavaras - Ensimmäinen osaMikä teos? Sarah Prineas: Taikavaras - Ensimmäinen osa

Miksi suosittelet? : Conn herättää Ikimys Liiholasissa mielenkiintoa, kun poika ei kuolla kupsahtanutkaan napatessaan velhon velhokiven hänen taskusta. Katujen kasvatista tuleekin Ikimyksen oppipoika ja he alkavat selvittämään vähenevän taikuuden mysteeriä kaupungissa samalla, kun Connin metsästää omaa velhokiveä.
Kirja ei ole ehkä mieltä räjäyttävä, mutta se on ainakin viihdyttävä ja yksi niistä kirjoista, joita muistelen lämmöllä. On mukava seurata Connin kehittymistä velhona ja minusta oli hurjan sääli, että kirjasarjassa on vain kolme kirjaa tällä hetkellä. Kirja on 358 sivua pitkä takaosan esittelyjä ja muita pikkukivoja lukuunottamatta.

Suosittelija? Jalokirja, Kajaani


Lukijat vinkkaavat

Cristopher Paolini: EragonMikä teos? Cristopher Paolini: Eragon

Miksi suosittelet?

Kirja on yksi ensimmäisiä suosikkejani Fantasian maailmasta ja erinomaisen sarjan ensimmäinen osa. Sitä pidetään mielestäni turhaan nuorten osastolla sisällön ollessa tasaväkisesti verrattavissa mihin tahansa fantasian klassikkoon. Jos olet mennyt katsomaan kirjasta tehdyn elokuvan, olen pahoillani, se oli aivan hirveä.

Suosittelija iQuicca, Rovaniemi

 

 

Mervi Heikkilä: Louhen liittoMikä teos? Mervi Heikkilä: Louhen liitto

Miksi suosittelet?

Joskus helpoilla sanoilla saa lukijan temmattua mukaan. Kirjaa lukiessa ei taukoja paljoa tipu, sitä ei voi jättää kesken ennen kuin saa vastauksen perimmäiseen kysymykseen: Mitä sitten tapahtui? Louhen liitto-kirja oli mukaansa tempaiseva ja sitä ei voi laskea käsistä ennen kuin on saanut sen päätökseen ja lukenut loppuratkaisun.

Suosittelija Unenkulkija, Sodankylä

 

Kirsti Manninen: Suden arvoitusMikä teos? Kirsti Manninen: Suden arvoitus

Miksi suosittelet?

Kirja on mukavaa luettavaa. Kirja kertoo Sallasta joka löytää sudenpennun hän ja Matias koittavat suojella pentuja. Elokuvassa salametsästäjää näyttelee Peter Franzen.

Suosittelija Pietari 9 v, Rovaniemi

 

 

L. M. Montgomery: Pieni runotyttöMikä teos? L. M. Montgomery: Pieni runotyttö

Miksi suosittelet?

Täydellinen tyttökirja!

Suosittelija Emilia, Tornio

 

 

 

Holly Goldberg Sloan: Näkymätön poika

Mikä teos? Holly Goldberg Sloan: Näkymätön poika

Miksi suosittelet?

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Samista, joka ei käy koulua vaan kiertää maata isänsä ja veljensä kanssa. Samilla ei ole omaisuutta eikä kotia, eikä hän uskalla tutustua ihmisiin, koska joutuu eroamaan heistä aina liian pian. Samin koko maailma muuttuu kun hän rakastuu.

Suosittelija Lissu, Rovaniemi

 

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Mikä teos? C.S.Lewis: Velho ja leijona

Miksi suosittelet?

Narnia on fantastinen ja mielenkiintoinen kirja, joka sopii sekä nuorille että aikuisille. Koko Narnia- kirjassa on 7 osaa. Velho ja leijona-osa kertoo 4 sisarusta: Peter, Susan, Edmund ja Lucy, jotka pääsivät Narniaan vaatekaapin kautta. Narnia on fantastinen maailma jossa kaikki eläimet voivat puhua.

Suosittelija Marsu, Rovaniemi

 

 

Darren Shan: FriikkisirkusDarren Shan: Friikkisirkus

Miksi suosittelet?

Kirja tempaisee mukaansa ja se on mukavaa luettavaa. Suosittelen kirjasarjaa lukijoille jotka eivät pelkää tärkeiden hahmojen menettämistä tai jotka kestävät sen. Myös fantasiakirjallisuudesta pitävien kannattaa lujkea tämä sarja. kirjat ovat lyhyitä, mutta niitä on kaksitoista.

Suosittelija Fangirl247, Tornio

 

 

Cassandra Clare: Luukaupungit Cassandra Clare: Luukaupungit (Varjojen kaupungit –sarja)

Miksi suosittelet?

Kokeneemmille lukijoille. Sarja on pitkä, mutta se ei muutu tylsäksi missään vaiheessa. Tarinan jännitys ja tunnelma kantaa kaikkien kirjojen lävitse. Teos on erinomaisesti kirjoitettu ja jokseenkin synkästä teemasta huolimatta, sivuja käännellessä saa silmistä pyyhkiä naurun kyyneliä. Joskus kyllä myös surun. Suosittelen nuorille ja myös vähän vanhemmillekin!

Suosittelija Fangirlforever, Tornio

 

 

Maria Björk: Poika

Maria Björk: Poika

Miksi suosittelet?

Kirja on mukaansa tempaava eikä se käy tylsäksi missään vaiheessa. Tarina etenee tavallaan nopeasti; se seuraa päähenkilöä lapsuudesta aikuisuuteen.

Se ei silti etene liian nopeasti ja lukijan on helppo pysyä matkassa.

Suosittelen kaikille, joilla kiinnostaa lukea erilainen kirja, joka herättää paljon tunteita!

Suosittelija Mer, Rovaniemi

 

Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia TateJacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

Miksi suosittelet?

Hitaasti ja rauhallisesti etenevä teos, joka toisaalta saattaa välillä olla vähän pitkästyttäväkin. Vallan mainio ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet luonnontieteistä. Välillä hieman hankalalukuinen mutta pääosin kiinnostava ja viihdyttävä. Ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut!

Suosittelija Strawberry, Rovaniemi

 

L. M. Montgomery Pieni runotyttöL.M. Montgomery: Pieni runotyttö

Miksi suosittelet?

Ihastuttava kirja!

Suosittelija Liisa, Tornio

 

 

Cornelia Funke: MustesydänCornelia Funke: Mustesydän

Miksi suosittelet?

Kirja on jännittävä ja sen maailma on mukaansatempaava. Myös hahmot ovat kiinnostavia. Jos tykkää fantasiasta eikä säikähdä suurta sivumäärää, kannattaa lukea!

Suosittelija Enni, Rovaniemi

 

 

Mila Teräs: Perhosen varjoMila Teräs: Perhosen varjo

Miksi suosittelet?

Aivan ihana kirja! Suosittelen kirjaa 11-15 vuotiaille :)

Suosittelija Salla, Rovaniemi

 

 

 

Robert Kirkman: The walking dead: kuvernöörin syntyRobert Kirkman: The walking dead : kuvernöörin nousu

Miksi suosittelet?

Kirja kertoo hyvin tapahtumista ennen The Walking Dead TV-sarjaa. Miten kaikki alkoi

Suosittelija Niko, Tornio

 

 

 

Neil Daniels: Iron Maiden : koko uraNeil Daniels: Iron Maiden : koko ura

Miksi suosittelet?

Kirja kertoo iron maiden -bandin historiasta ja matkasta maailman suosituimmaksi bandiksi

Suosittelija Niko, Tornio

 

 

Iron Maiden. Best of the beast

Miksi suosittelet?

Levyllä on kaikki Iron Maidenin suosituimmat kappaleet. 5/5

Suosittelija Niko, Tornio

 

 

 

 

S. E. Hinton: Me kolme ja jengiS.E. Hinton: Me kolme ja jengi

Miksi suosittelet?

Luin koulun takia. Iha hyvä

Suosittelija Niko, Tornio

 

 

 

 

James Dasher: Maze Runner IIIJames Dashner: Maze Runner III: Tappava lääke

Miksi suosittelet?

Kaksi edellistä kirjaa olivat todella hyviä ja tempaisivat mukaansa. Elokuvat eivät olleen niin hyviä kirjoihin verrattuna, mutta odotan innolla kolmatta elokuvaa

Suosittelija Piilaripöllö, Rovaniemi

 

 

 

Sakae Esuno: Mirai NikkiMikä teos:  Sakae Esuno: Mirai Nikki

Miksi suosittelet? 5/5 jännittävä ja monipuolinen

Suosittelija Niko, Tornio

 

 

 

 

Michelle Harrison: 13 lahjaaMikä teos: Michelle Harrison: 13 Lahjaa

Miksi suosittelet? Sijoittuu Englantiin vanhaan karmivaan kartanoon. Jänniä kohtia riittää ja sivuja on 361 eli kohtuullisesti aloittelijalle.

Suosittelija Meikä, Rovaniemi

 

 

 

 

Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarjaMikä teos:  Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja

Miksi suosittelet? Kolmen lapsen vanhemmat jäävät tulipalon uhreiksi. Tämän jälkeen lapset kiertelevät perheestä toiseen, yrittäen etsiä pysyvää kotia. Kaikki ei kuitenkaan ole niin helppoa, sillä pienen ylämäen jälkeen tulee aina suurempi alamäki, ja heidän elämää vaikeuttaa tarinan alusta asti mukana oleva Kreivi Olaf, joka yrittää saada haltuunsa lapsien vanhempien omaisuuden kaikin keinoin. 

Sarjan masentavasta ja karusta juonesta huolimatta vahvasti suosittelen lukemaan, sillä tarinan tapahtumat jättävät miettimään kuinka lasten oikein käy ja on lähes pakko lukea lisää saadakseen tietää. Itse en ole lukenut kaikkia kirjoja vielä, mutta sen voin sanoa, että kirjat ovat hurjasti parempia kuin tarinasta tehty elokuva jossa puolet tapahtumista on karsittu pois.

Suosittelija Jenna Railomäki, Rovaniemi

 

Tsugumi Ohba: Death NoteMikä teos: Tsugumi Ohba: Death Note

Miksi suosittelet? Kun katsoin ensin Death Noten animen miulle tuli pakkomielle saada lukea myös koko mangasarja. Jännitys, hyvin suunniteltu kokonaisuus ja omalaatuiset hahmot luovat kiinnostavan tarinan jonka lukemista ei voi lopettaa helpolla ja lopusta joko pitää tai ei. Itse myös rakastin mangan piirrostyyliä

Death Note on ja tulee aina olemaan suosikki manga ja anime sarjani. Suosittelen!

Suosittelija Auroratr, Rovaniemi

 

 

Veronica Roth: OutolintuMikä teos: Veronica Roth: Outolintu

Miksi suosittelet?  Kirja oli sopivan pituinen ja tarina alkoi nopeaa. Mielestäni kirjan dystopinen yhteiskunta teki siitä jännittävän ja mielenkiintoisen.

Suosittelija Manna, Rovaniemi

 

 

 

Rainbow Rowell: Eleanor & ParkMikä teos? Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Miksi suosittelet? Eleanor & Park on kirja, joka ei anna lopettaa kesken ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Juoni ja hahmot ovat hyviä ja kirjassa on sopivasti romantiikkaa ja surullisuutta. Itse luin englanniksi & suomeksi, ja vaikka suomennettu versio hieman tökkikin, se ei hirveästi lukukokemusta haitannut. Suosittelen lukemaan.

Suosittelija  emjte, Rovaniemi

 

 

 

Henning Mankell: Tulen salaisuusMikä kirja? Henning Mankell: tulen salaisuus

Miksi suosittelet? Kirja on hyvin koskettava ja se on sopivan pituinen ja hyvin kirjoitettu.

Suosittelija -M, Rovaniemi

 

 

 

 

Sue Limb: Tyttö, 16 veeMikä kirja? Sue Limb: Tyttö 16 vee

Miksi suosittelet? Hyvin humoristinen ja romanttinen kirja. pysyy hyvin mukana ja ei pysty olla nauramatta kun lukee kirjaa.

Suosittelija Altsu, Rovaniemi

 

 

 

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeliMikä kirja? Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Miksi suosittelet? Mukaan tempaiseva kirja ja jännitävänromanttinenkin. lukee 1 päivässä eikä malta lopettaa lukemista.

Suosittelija: Altsu, Rovaniemi

 

 

 

Cecily von Ziegesar: Gossip GirlMikä kirja? Cecily von Ziegesar: Gosspi Girl

Miksi suosittelet? This is the book, which takes you to the world full of drama and teenage romance. All the time you will be guessing "Who is the Gossip Girl?". You will choose your favorite character and will cheer for Her success. What is the power of gossips? Read it carefully...

Suosittelija: Karolina, Rovaniemi

 

 

 

James Frey & Nils Johnson-Shelton : Endgame - LoppupeliMikä kirja? James Frey & Nils Johnson-Shelton: Endgame - Loppupeli

Miksi suosittelet? Upea, mukaansatempaava kirja joka saa haluamaan lisää! Jos tykkäsit Nälkäpelistä, tykkäät tästäkin. Antaa erilaisia näkökulmia samaan tilanteeseen ja pääsee arvuuttelemaan mitä seuraavaksi käy.

Suosittelija: Annestiina, Kemi

 

 

 

Estelle Maskame: DIMILY - rakastanMikä kirja? Estelle Maskame: DIMILY - rakastan

Miksi suosittelet? Rennosti luettava kirja, joka tehty samaan Jane Austen/Twilight-pohjaan, niinkuin moni muukin kirja nykyisin, silti kovin viihdyttävä. Romansseja ja jännittäviä tilanteita.

Suosittelija: Annestiina, Kemi

 

 

 

John Green: Tähtiin kirjoitettu virheMikä teos?

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Miksi suosittelet?

Liikuttavin, koskettavin, surullisin ja kaunein kirja minkä olen koskaan lukenut. Tämä on pakko lukea!

Suosittelija: Lizzie, Rovaniemi

 

 

Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinenMikä teos? Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen

Miksi suosittelet?

Vaikka aiheena on kuolema, voi kirja silti olla kaunis ja ihana. Tämä vei minut niin totaalisesti mukanaan, että oli pakko lukea melkein yhtä soittoa koko kirja läpi. Kirjan lukemisen jälkeen jäi paljon pohdittavaa elämästä ja kuolemasta.

Suosittelija: Mievaan, Rollo

 

 

John Stephens: SmaradgiatlasMikä teos?

John Stephens: Smaragdi Atlas

Miksi suosittelet?

Hyvä kirja, Saa tarpeeksi jännitystä ja hauskuutta, kirjassa on 417 sivua elikkä juuri tarpeeksi aloittavalle lukutoukalle :) Kannattaa lukea koska myöskin ihana kansi ja juoni :) 
Suosittelija: J. A. Rovaniemi

 

 

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväniMikä teos?

James Herriot: Kaiken karvaiset ystäväni

Miksi suosittelet?

Luin ensimmäisen kerran 7-vuotiaana ja vieläkin tuo aina lukiessa hymyn huulille. Ihanan lämmin tunnelma ja nautittavaa luettavaa, jaksaa lukea aina vaan uudestaan. :)

Suosittelija Minä / Rovaniemi

 

 

Helena Meripaasi: Kuonot kohti pohjoistaMikä teos?

Helena Meripaasi: Kuonot kohti pohjoista

Miksi suosittelet?

Oli hyvää luettavaa, ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, lisäksi kirjassa oli aivan ihana tunnelma :)

Suosittelija Mie, Rovaniemi

 

 

Bjorn Sortland: SilmätyksinMikä teos? Bjorn Sortland: Silmätyksin

Miksi suosittelet?

Kirja oli sopivan pituinen ja selkeä. Suosittelen lukemaan kirjan, jos pitää taiteesta, eikä pelkää surullisia käännekohtia.

Suosittelija Pilkku, Rollowood

 

 

 

Laini Taylor: Karou, Savun tytärMikä teos? Laini Taylor: Karou, Savun tytär

Miksi suosittelet?

Kirjassa on mahtava juoni ja siinä on sivuja 538, eli lukemista riittää vähän pidemmäksikin aikaa. Romantiikkaa ja toimintaa on riittävästi.

Suosittelija Pilkku, Rollowood

 

 

 

Essi Tammimaa. Noaidin tytärMikä teos? Essi Tammimaa: Noaidin tytär

Miksi suosittelet?

Tapahtumat sijoittuvat Suomeen, ja saamelainen mytologia on suuri osa kirjan kulkua. Seikkailu kohti Lappia alkaa, kun 16-vuotias Aura alkaa nähdä näkyjä, joista hän päättää kirjoittaa kirjan. Kaikki kuitenkaan eivät pidä valmiista teoksesta, ja yrittävät hävittää hänet elävien joukosta. Kuten monessa muussakin kirjassa, tässäkin kahden nuoren välille syntyy jotain ystävyyttä vahvempaa.

Suosittelija Pilkku, Rollowood

 

Elina Rouhiainen: KesytönMikä teos? Elina Rouhiainen: Kesytön

Miksi suosittelet?

Teos käsittelee läheisten menetystä ja niistä yli pääsemistä. Kirjaan mahtui monenlaisia tunteita, jotka veivät mukanaan. Pidin juonesta paljon ja se oli myös selkeä. Jos pitää susista ja romantiikasta, suosittelen lukemaan kirjan.

Suosittelija Pilkku, Rollowood

 

 

Julie Berry: Kunnes kerron totuudenMikä teos? Julie Berry: Kunnes kerron totuuden

Miksi suosittelet?

Ensimmäinen ajatus kirjasta oli, että se olisi varmasti todella huono. Kirjan kansi antaa väärän kuvan sen sisällöstä, joka oli todella koskettava ja kaikin puolin ihana.
Kunnes kerron totuuden kertoo Judithista, joka kidnapattiin ystävänsä kanssa neljä vuotta sitten. Hän palasi kaksi vuotta sitten takaisin kotiin kieli katkaistuna, pää täynnä muistoja ja äänettömiä sanoja.
Suosittelen kirjaa kaikille, minussa se ainakin herätti paljon ajatuksia, enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni edes sen loputtua.

Suosittelija Pilkku, Rollowood

 

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 2 Isoveli isotteleeMikä teos? Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 2 Isoveli isottelee

Miksi suosittelet?

Tosi mukava ja kiva kirja! Minä olen nyt 1o ja täytän kesällä 11 ja tää on mun ikäsille rosi kiva kirja ja miksei vaikka vahemmillekkin! Mä tykkään myös tästä koska se on niinkuin päiväkirja ja siinä on kivoja kuvia. Toivon että joku muukin innostuis tästä innostuis lukemaan koko sarjan jonka mä olen lukenut jo kaksi kertaa! Mukavia lukuhetkiä kaikille!

Suosittelija Sopuliii, Rovaniemi

 

Amy Bronwen Zemser: Kirjeitä keittiöstäMikä teos? Amy Bronwen Zemser: Kirjeitä keittiöstä

Miksi suosittelet?

Kirjeitä keittiöstä on vahva kertomus nuoresta tytöstä, joka haaveilee olevansa kokki. Tyttö toteuttaa haaveensa kummallisten sattumusten kautta. Pystyn samaistumaan päähenkilöön, joka on ujo. Kannattaa lukea, jos uskoo samaistuvansa päähenkilöön!

Suosittelija Lintu, Rovaniemi

 

Mikä kirja? Irvin D. Yalom : Lying On The Couch

Miksi suosittelet? This book is a deep sight in to therapy process. The story intrigue and you want to know more and more. Book helps you understand that doesn't mater what profession you have, you still are human with your own needs.

Suosittelija: Karolina, Rovaniemi

 

 

 

William Golding: Lord of the fliesMikä kirja? William Golding: Lord of the Flies

Miksi suosittelet? I found this book very surprising. From begining it seems full of fun adventures, but the deeper you are  reading, the more philosofical thoughts you find. Perfect for those, who likes to think about primar needs of human. Makes you question yourself: how I would act in there?

Suosittelija: Karolina, Rovaniemi

 

 

 

Reeta Aarnio: Maan kätkemätMikä kirja? Reeta Aarnio: Maan kätkemät

Miksi suosittelet? : Kirja vie mukanaan jännittäviin tapahtumiin, kun kaupungin lapsia alkaa kadota mystisesti. Kolme ystävystä ovat ainoat jotka tajuavat, mikä on kyseessä. Kirjassa pääsee tutustumaan suomalaisiin taruolentoihin jännittävällä tavalla. 

Suosittelija: A.P., Rovaniemi

 

 

 

Hanna Kökkö: KätköMikä kirja? Hanna Kökkö: Kätkö


Miksi suosittelet? : Kirjan avulla pääsee tutustumaan geokätköilyyn. Kätköilevä pari, Manu ja Helmi, sekaantuvat kätköilemisen yhteydessä jännittäviin tapahtumiin. Sivuja kirjassa on 181.

Suosittelija: A.P., Rovaniemi

 

 

 

Kat Falls: Veden allaMikä kirja? Kat Falls: Veden alla

Miksi suosittelet? : kirja kertoo meren alla syntyneestä ja eläneestä Ty-pojasta, joka tutustuu pinnan yläpuolelta tulleeseen Gemma tyttöön joka on etsimässä veljeään. Samaan aikaan merenalaista yhteiskuntaa piinaava lainsuojaton krottiliika alkaa häiriköidä entistä enemmän ja Ty:n salaisuus, jota edes hänen vanhempansa eivät tiedä, paljastuu. Kirjassa kaikki on kuvailtu erittäin hyvin ja yksityiskohtaisesti joten jo se tempaa mukaansa. Tarinan Juoni on erittäin hyvä ja älykäs joten siihen ei kyllästy.

Suosittelija: Dragonfly, Rovaniemi

 

 

Siri Broch Johansen: Mun lean čuoigiMikä teos? : Siri Broch Johansen: Mun lean čuoigi

Miksi suosittelet? : Girji lea oanehaš eallingeardi, mii muitala Jovssehis, gii hálida beassat Norgga riikajoavkui. Son oahpasmuvva Perain ja Oskariin, ja sii geargat vasihit vaikko maid ovttas. Maŋŋelis Jovsset oahpasmuvva Márjáin ja de sus lea ovddas váttis váljemat.

Girji lei bures čállon ja aššit ledje bures govviduvvon. Avččuhan buohkaid lohkat dan go juotna lea buorre iige girji leat menddo guhki.

Suosittelija? : Antte, Inari

 

Jacobsson: Afrodite ja kuolemaMikä teos? : Riitta Jacobsson:  Afrodite ja kuolema

Tekijän nimi? : Ritta Jacobsson

Miksi suosittelet? : Afroditen luokkakaveri katoaa mystisesti ja muutama päivä katoamisen jälkeen hänet löydetään kuolleena. Afrodite ei tietysti malta pysyä paikoillaan ja alkaa selvittämään tapausta omin nokkinensa.

Kirja ei ollut turhaan voittanut Spårhunden -palkintoa vuonna 2006. Se pitää jännityksen koko ajan mukana ja karmiva kylmä tunne jää selkään vielä kirjan lukemisen jälkeenkin. Mainio kirja nuorille, jotka pitävät murhamysteereistä, jännityksestä ja pienestä romanssista. Kirja on 205 sivua pitkä.

Suosittelija? : Jalokirja, Kajaani

 

Hebert: Liekkien lahjMikä teos? : Noomi Hebert, Lena Ollmark & Åsa Ekström Liekkien lahja


Miksi suosittelet? : Andrea on vasta muuttanut shirenhevosensa Lumivyöryn kanssa Norrlantiin, jossa rastastustallilla hän tutustuu Åseen, Joakimiin ja Veraan. Hän lähtee rastastamaan eräänä päivänä metsään heidän kanssa, jossa he kohtaavat ihmeellisen rituaalin, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään.
Kirja on uniikki, koska se sisältää fantasiaelementtejä ja hevostarinan siinä missä siinä on manga -tyylillä piirretty kokonaisiin sivuihin kirjan tapahtumia välillä. Kirja on hyvä niille, jotka pitävät hevostarinoista ja eivät ole niinkään moksiskaan kaksiuloitteisista hahmoista, joten siksi se on mainio nuoremmille. Se on 135 sivua pitkä lopun esittelyt ja pikkujutut poislukiessa.

Suosittelija? : Jalokirja, Kajaani

 

Hebert: Spiderwickin kronikatMikä teos? Tony DiTerlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat

Miksi suosittelet? : Kaksoisveljet Jared ja Simon muuttavat äitinsä ja isosiskonsa Malloryn kanssa sukunsa Lukkivyöryn kartanoon, joka kätkee sisällensä näkymättömän maailman ja omituisen kirjan.
Kirjasarja on viisiosainen ja yksi kirja on n. 120 sivun pituinen. Kaikki kirjat ovat kuitenkin kerätty myös yhdeksi isoksi oopukseksi, jos haluaa lukea ne kaikki kerrallaan.
Sarjan fantasiamaailma on vaarallinen paikka, jossa ihmiset eivät selviä hengissä ja sen takia saakin aina pidättää hengitystään, kun jotakin kauheaa tapahtuu. Kirjat ovat erittäin lumoavia ja yhden kirjan lukee helposti yhdeltä istumalta, koska omituiset olennot ovat niin mielenkiintoisia kuin myöskin sen takia, että kirja sisältää reilusti enemmän yksityiskohtaisia kuvia kuin normaalisti nuorten kirjoissa ja teksti on suhteellisen isokokoista. Suosittelen erityisesti aloittelijoille, mutta jo kokenutkin lukija voi nauttia tästä yhtä paljon.

Suosittelija? : Jalokirja, Kajaani

 

Prineas: Taikavaras - Ensimmäinen osaMikä teos? Sarah Prineas: Taikavaras - Ensimmäinen osa

Miksi suosittelet? : Conn herättää Ikimys Liiholasissa mielenkiintoa, kun poika ei kuolla kupsahtanutkaan napatessaan velhon velhokiven hänen taskusta. Katujen kasvatista tuleekin Ikimyksen oppipoika ja he alkavat selvittämään vähenevän taikuuden mysteeriä kaupungissa samalla, kun Connin metsästää omaa velhokiveä.
Kirja ei ole ehkä mieltä räjäyttävä, mutta se on ainakin viihdyttävä ja yksi niistä kirjoista, joita muistelen lämmöllä. On mukava seurata Connin kehittymistä velhona ja minusta oli hurjan sääli, että kirjasarjassa on vain kolme kirjaa tällä hetkellä. Kirja on 358 sivua pitkä takaosan esittelyjä ja muita pikkukivoja lukuunottamatta.

Suosittelija? Jalokirja, Kajaani

Bujor: Ennuskivien mahtiMikä teos? Flavia Bujor : Ennuskivien mahti


Miksi suosittelet? : Tarinan kolmen tytön Jaden, Opalen ja Ambren 14 -vuotissyntymäpäivänä heille selviää, että heidän täytyy pelastaa viimeinen maa, jossa uskotaan kauneuteen ja luovuuteen.
Kirjassa on mielenkiintoista seurata, miten kolmesta eri yhteisöstä ja perheestä tulleiden tyttöjen täytyy sopeutua toistensa seuraan uudessa taikavoimia omaavassa maailmassa. Kirjan maailma on myöskin hurmaava ja kauniisti kerrottu ja sen keskiaikainen tunnelma on tuttu monelle, jotka ovat lukeneet fantasia -genreisiä kirjoja. Kirja on 339 sivua pitkä.


Suosittelija? : Jalokirja, Kajaani

 
Lukijat vinkkaavat
 

Bujor: Ennuskivien mahtiMikä teos? Flavia Bujor : Ennuskivien mahti


Miksi suosittelet? : Tarinan kolmen tytön Jaden, Opalen ja Ambren 14 -vuotissyntymäpäivänä heille selviää, että heidän täytyy pelastaa viimeinen maa, jossa uskotaan kauneuteen ja luovuuteen.
Kirjassa on mielenkiintoista seurata, miten kolmesta eri yhteisöstä ja perheestä tulleiden tyttöjen täytyy sopeutua toistensa seuraan uudessa taikavoimia omaavassa maailmassa. Kirjan maailma on myöskin hurmaava ja kauniisti kerrottu ja sen keskiaikainen tunnelma on tuttu monelle, jotka ovat lukeneet fantasia -genreisiä kirjoja. Kirja on 339 sivua pitkä.

Suosittelija? : Jalokirja, Kajaani

 

Prineas: Taikavaras - Ensimmäinen osaMikä teos? Sarah Prineas: Taikavaras - Ensimmäinen osa

Miksi suosittelet? : Conn herättää Ikimys Liiholasissa mielenkiintoa, kun poika ei kuolla kupsahtanutkaan napatessaan velhon velhokiven hänen taskusta. Katujen kasvatista tuleekin Ikimyksen oppipoika ja he alkavat selvittämään vähenevän taikuuden mysteeriä kaupungissa samalla, kun Connin metsästää omaa velhokiveä.
Kirja ei ole ehkä mieltä räjäyttävä, mutta se on ainakin viihdyttävä ja yksi niistä kirjoista, joita muistelen lämmöllä. On mukava seurata Connin kehittymistä velhona ja minusta oli hurjan sääli, että kirjasarjassa on vain kolme kirjaa tällä hetkellä. Kirja on 358 sivua pitkä takaosan esittelyjä ja muita pikkukivoja lukuunottamatta.

Suosittelija? Jalokirja, Kajaani

 

Hebert: Spiderwickin kronikatMikä teos? Tony DiTerlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat

Miksi suosittelet? : Kaksoisveljet Jared ja Simon muuttavat äitinsä ja isosiskonsa Malloryn kanssa sukunsa Lukkivyöryn kartanoon, joka kätkee sisällensä näkymättömän maailman ja omituisen kirjan.
Kirjasarja on viisiosainen ja yksi kirja on n. 120 sivun pituinen. Kaikki kirjat ovat kuitenkin kerätty myös yhdeksi isoksi oopukseksi, jos haluaa lukea ne kaikki kerrallaan.
Sarjan fantasiamaailma on vaarallinen paikka, jossa ihmiset eivät selviä hengissä ja sen takia saakin aina pidättää hengitystään, kun jotakin kauheaa tapahtuu. Kirjat ovat erittäin lumoavia ja yhden kirjan lukee helposti yhdeltä istumalta, koska omituiset olennot ovat niin mielenkiintoisia kuin myöskin sen takia, että kirja sisältää reilusti enemmän yksityiskohtaisia kuvia kuin normaalisti nuorten kirjoissa ja teksti on suhteellisen isokokoista. Suosittelen erityisesti aloittelijoille, mutta jo kokenutkin lukija voi nauttia tästä yhtä paljon.

Suosittelija? : Jalokirja, Kajaani


Nuortenvinkit

Teoksen saatavuuteenAhndongshik: Lindbergh 
8-osainen mangasarjakuva
12-v.orpopoika Knit asuu eristäytyneessä kaupunkivaltiossa, jossa lentäminen ja jopa siitä haaveilu on ehdottomasti kielletty. Knitin isä oli ollut aikoinaan kapinallinen ja rakennellut siipiä, jotta pääsisi lentämään. Knitillä on lemmikkinä koiran ja jonkinlaisen liskon näköinen otus nimeltä Plamo. Yhtäkkiä kaikki muuttuu, kun kaupunkiin putoaa lentävä hirviö selässään pelottavan näköinen mies. Mies nimeltä Shark kertoo Knitille, että hänen lemmikkinsä on Lindbergh, lentävä eläin. Knitin maailma muuttuu kertaheitolla ja halu nähdä maailmaa kasvaa. Miten Knitin käy? Mihin kaikkialle hän pääsee? Seikkailusta tulee ikimuistoinen.  

 

Tuula Kallioniemi: RisteysTuula Kallioniemi: Risteys

Mika on 13-vuotias kulmakunnan kauhu. Poika, jota pelätään. Tällä kertaa Mikan alla on lainattu skootteri. Mutta sitten tulee risteys – ja pakettiauto. Kun Mika herää, hän kuulee käyneensä kuoleman porteilla. Se on keikka, jonka jälkeen paluuta menneeseen ei enää ole. Tuula Kallioniemen pienoisromaani ristivalaisee Mikan elämää lyhyiden tarinoiden kautta.

 

 

Koululaisen pikkujättiläinenKoululaisen pikkujättiläinen

Netti tietää paljon, mutta hyvä tietokirja vielä enemmän! Koululaisen pikkujättiläinen on kirja melkein kaikesta: avaruudesta, maapallosta, luonnosta, ihmisestä, historiasta, kulttuurista ja tieteestä. Selkeästi jäsennellyssä opuksessa tieto ei jää irrallisiksi sirpaleiksi, vaan lukija oppii hahmottamaan myös kokonaisuuksia. Lukemisen ja tietämisen hauskuuden varmistaa kirjan hieno kuvitus. 


Kieli
Tiedonhaku, lainat ja varaukset

 

Hae Lapin kirjaston tietokannasta:

 

Omat lainat ja varaukset

Palautetta kirjastolle

Lähetä vinkkisi tästä
Vinkkaa kirja!
Luitko hyvän kirjan? Vinkkaa siitä muillekin!
Kenttä on pakollinen.
Kenttä on pakollinen.